
Tornion Mieskuoro
Tornion Mieskuoron laulajavahvuus on 25 miestä. Ohjelmistoon kuuluu perinteisiä mieskuorolauluja, isänmaallista ohjelmistoa, hengellistä ohjelmistoa sekä myös kevyempää viihdemusiikkia. Voit tilata koko kuoron tai pienemmän kokoonpanon laulamaan erilaisiin tilaisuuksiin.

Seuraa meitä myös Facebookissa!
Esiintymiset

Kuoron taiteellinen johtaja
Johanna Keränen on 39 -vuotias musiikin monitoiminainen. Hän toimii Haaparannan kaupungin Kulttuurikoulussa musiikinopettajana. Tornion Mieskuoron lisäksi hänellä on laulu- ja piano-oppilaita. Valmistuttuaan Pop & Jazz Konservatorio Lappiasta vuonna 2010 muusikoksi, hän jatkoi musiikin opiskelua Ikaalisten artistivalmennuksessa. Sieltä tie vei Jyväskylään, josta hän valmistui keväällä 2016 musiikkipedagogiksi. Opiskeluvuosien jälkeen hän palasi juurilleen Tornioon.

Laulamaan!
Kaikki laulamisesta kiinnostuneet miehet ovat tervetulleita kuoroon. Nuotinlukutaitoa ei vaadita eikä laulukoettakaan, mutta hyvä sävelkorva sen sijaan on solistista laulutaitoa tärkeämpi ja helpottaa oppimisessa. Mieskuorossa vallitsee mutkaton ja välitön henki ja harrastus antaa mielekästä vastapainoa työelämän kiireisiin ja antaa vaihtelua eläkepäiviinkin.